Sitähän voisi kuvitella että muuttaessaan kehittyvään maahan – made in China- länsimaisen keskiluokkaisen kukkarolla eläisi varsin lokoisasti. Lisäksi mielessään mieltää Aasialaisen elämänkatsomuksen olevan sellaista jota me länsimaalaiset haluamme oppia. Shanghain todellisuus eroaa kovin aikaisemmasta mielikuvastani. Aika pian opin mainoslauseista että: it is cool to be urban, perinteinen kiinalainen lääketiede on tarkoitettu menestyville ihmisille ja englannin taito takaa urakehityksen.
Kehittyvässä maassa törmää kehittyvän maan markkinatalouden ilmiöön: vaurastuvat keskiluokkaiset Shanghaissa haluavat rikastua ja menestyä, osata puhua englantia, saada länsimaisia kontakteja ja ennen kaikkea ostaa ja kuluttaa kalliita merkkituotteita ja -palveluja. Itse merkki on tärkeä, joten sitä halutaan näyttää ja siitä hautaan puhua. Ja nyt en viittaa halpoihin kopioihin.
Goldman Sachs’in mukaan Kiina on kolmanneksi suurin luksustuotteiden markkina maailmassa, sen arvioidaan kasvavan 10 prosentin vuosivauhdilla. Menestyminen Kiinassa on vaatinut kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, selvää strategiaa ja parhaita osaajia. Louis Vuitton, Bally, Gucci ja Ferragamo olivat ensimmäisiä luksuksen vähittäiskauppiaita avaamassa liikkeitään manner-kiinassa 10 vuotta sitten. Silti KPMG:n mukaan vaan muutama merkki voi vielä raportoida merkittävästä taloudellisesta menestymisestä.
Brandin rakentaminen on kallista puuhaa suurella markkinalla, jossa esimerkiksi merkittävä osa mediaa on valtion omistuksessa. Menestyjät ovat edenneet kaupunki kaupungilta, he ovat miettineet miten brandi-investointeja hyödynnetään tehokkaasti. Brandien laajennusstrategia on tehnyt monien Eurooppalaisten merkkien rantautumisen Kiinaan kiinnostavammaksi.
Giorgio Armani vieraili ensimmäisen kerran Kiinassa vuonna 2004 juhlistaakseen ensimmäisen liikkeensä avaamista Shanghaissa ja ymmärsi että tämä on vasta alkua. Armanilla tulee olemaan 30 boutiqueta ympäri Kiinaa Olympialaisten alkuun mennessä. Kaikki putiikit eivät suinkaan myy vaan vaatteita, vaan yksi maailman menestyneimmistä merkeistä näkee luonnollisen laajentumisalueena kodin käyttöesineet. Ensimmäinen Armani Casa liike avattiin Hangzhouhun viime vuonna, kymmenen uutta avausta on tiedossa. Liikkeessä shoppaja pääsee tutustumaan Giorgion henkilökohtaisempaan puoleen, suunnittelijan CD, kirja, lamppu, liinavaate, astia ja nojatuoli kokoelman kautta.
Monet kansainväliset menestysmerkit todella hakevat luksus-positiota reippaalla hinnoittelulla, eroa ei yksin selitä logistiikka ja tuontimaksut. Mitä kalliimpi brandituote, sitä paremmin vaurastuva kiinalainen positio itsensä omassa viitekehyksessään. Ja mikäli ei ole varaa ostaa luksusbrandien arvokkaimpia kappaleita, pienemmällä ostoksella pääsee nauttiman kalliin brandin tuomasta glooriasta edes vähän.
Täällä länsimaalaisena ajattelen että kalliit luksustuotteet on tarkoitettu kiinalaisille, jotka eivät matkusta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, sillä harva länsimaalainen on valmis maksamaan luksuslisää. Esimerkiksi loistavan kauluspaitojen tekijän Thomas Pink’in paita Nanjing Roadilla maksaa 150€ enemmän kuin vastaava paita Lontoon Sloan Streetillä. Max Maran kolttu maksaa tuplat siitä mitä siitä maksetaan Italiassa. Perinteisessä teemaassa, jossa vähittäiskaupassa myytävä kahvi on pääsääntöisesti pikakahvia, Starbucks houkuttelee vaurastuvaa keskiluokkaa 3€ lattehinnoillaan. Paremman makuisen latten saa kulman takaa siististä bistrosta puoleen hintaan. Silti ei tarvitse arvata kummassa on enemmän asiakkaita tavallisena viikonpäivänä klo 11. Xu Li, kiinanopettajanikin, haluaa nimenomaan kertoa että hän kävi Starbucksilla kahvilla.
Avaan mukanani tuoman viimeisen Parisien-paketin ja keitän Xu Li’lle oikein hyvät au laitit.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti